Pelimaailman laidalla

Yhteistä aikaa perheen kanssa


Etenkin videopelien pelaaminen voi olla aika yksinäistä hommaa. Pelaaja juoksuttaa pelihahmoa televisioruudulla tai tietokoneen näytöllä ja unohtaa muun maailman ympäriltään. Aika kuluu kuin siivillä, kun on uppoutunut peliin. Jos pelikavereita on, he ovat nykyään usein internet-yhteyden päässä ja näin mahdollisesti jopa toisella puolella maapalloa.

 

Vaihtoehtojakin on. Nintendon uusi Wii-pelikonsoli on saanut minut miekkailemaan veljeni kanssa, keilaamaan äitini ja pelaamaan golfia isäni kanssa. Tätini uskaltautui jopa kokeilemaan solistin uraa Guitar Hero –soitinpelissä.

Lautapelit ovat sosiaalisen pelaamisen aatelia. Muistan lapsuudestani, miten sekä äiti että isä ovat toimineet pelinvetäjinä vanhassa HeroQuest –lautapelissä. Sittemmin olemme kokoontuneet pelipöydän ympärille monen muunkin lautapelin kanssa: Carcassonne, Zak Pak, Rummikub ja Celtica palvelevat edelleen. Erityisesti isäni johdolla tutustuin nuorena moneen eri korttipeliin.

Muistoni kertovat, että lapsena olennaista oli vanhempien osoittama kiinnostus ja hyväksyntä harrastusta kohtaan. Koin tärkeäksi, että vanhemmat ymmärsivät noin suunnilleen mistä oli kyse, vaikka he eivät olisikaan jakaneet omaa innostustani. Vilpitön yritys osallistua harrastukseeni on jäänyt lämpimästi mieleeni, ei se, miten hyvin he osasivat pelata tai kuka voitti. Myöhemminkin lautapelit ovat olleet yhdessäolon väline. Jos vaihtoehtona on katsoa televisiota yhdessä, niin kyllä pelaaminen on kuitenkin sosiaalisempaa.

-Sami Koponen